Tapahtumia Liedon alueella tiistaina 26.11. ja ensi tammikuussa!

 

Liedossa tapahtuu:

👉 Tiistaina 26.11. Liedon kunnantalon valtuustosalissa klo 16.15 – 16.45 elokuva koskien omaishoidon arkea. Maksuton tapahtuma.
”Rakkauden voima, arjen sidokset, luopumisen tuska. Ensin se järjestäytyi tutkimustiedoksi ja väitöskirjaksi. Sitten väitöskirja muuntui elokuvaksi tanssiteatterin keinoin.”
Paikanpäällä myynnissä myös tietopaketti omaishoidon arjesta, 20 e hintaan. (käteinen ja tasaraha)

👉 Perjantaina 17.1.2020 klo 14 Kuuloliiton luento palvelukeskus Ruskassa.
Anna-Maija Tolonen kertoo ikäkuulosta ja kuulokojeista ja Olavi Rantanen kertoo kuulolähipalvelusta.

👉 Maanantaina 27.1.2020 Kuuloliiton kuulolähipalvelua palvelukeskus Ruskan kokoushuoneessa klo 10-12.
(Joka kuukauden viimeinen maanantai)
Vertaistukeen perustuva kuuloneuvonta on tarkoitettu myös omaisille ja läheisille. Pieniä kuulokojeiden huoltotoimenpiteitä.
Toiminta on kaikille maksutonta ja avointa.

Neuroyhdistys / Satu

SYYSKOKOUKSEN 21.11. HENKILÖVALINNAT

Kuulumiset eilisillan syyskokouksesta. Anu Aallon esitys oli hyvin asioita avaava ja pontevasti kaikkia kannustava pitämään huolta omista oikeuksistaan. 💪

Vuoden 2020 hallituksen kokoonpano on:

Pj Teija Leino (valittu jo viime vuonna kahdeksi vuodeksi)

Varsinaiset jäsenet aakkosjärjestyksessä:
Juha Pekka Erälinna,
Riikka Kilpi,
Ritva Lampinen,
Birgitta Miiluniemi (Gitta),
Eija Ruokonen ja
Päivi Sipilä.

Varajäsenet:
1. Timo Jytilä,
2. Lasse Eklund,
3. Tiina Pajunoja ja
4. Sirpa Lahtinen

Onnea uusille ja uusvanhoille ja tietysti ”vanhoille” hallituksen jäsenille ja menestystä työssänne!

Kaikki uudet hallituksen jäsenet ovat tervetulleita tämän vuoden viimeiseen hallituksen kokoukseen 12.12. klo 17.30. Kahvitus alkaen klo 17.00.

Yhdistyksen ehdokkaiksi Neuroliiton liittovaltuustoon kaudelle 2021 – 2023 ovat:

Varsinaiseksi jäseneksi Päivi Sipilä, 1. varajäseneksi Tiina Pajunoja ja 2. varajäseneksi Lasse Eklund.

Onnea myös heille ensi kesän liittokokouksessa suoritettaviin vaaleihin!

JA VARSINKIN SUURI KIITOS KOKOUKSEEN OSALLISTUNEILLE! 🥰

Neuroyhdistys / Minna

kiitos

MS-neuvolan potilasasiakirjojen toimitus lakon aikana

MS-neuvolassa käyneiden potilaiden potilasasiakirjat toimitetaan kyllä Kelaan Postin lakon aikana, mutta potilaiden omat kopiot lähetetään vasta lakon päätyttyä. 📄📮

Jos haluat saada omat kopiot potilasasiakirjoistasi jo ennen lakon päättymistä, on ne noudettavissa toiminnanjohtaja Minna Härmältä. Varauduthan todistamaan henkilöllisyytesi asiakirjoja noutaessa.

Neuroyhdistys / Satu

Syyskokous to 21.11.2019!

Muistathan sääntömääräisen syyskokouksemme torstaina 21.11. klo 18.00.

Ennen kokousta on kahvitarjoilu klo 16.30 – 17.00 ja klo 17.00 kertoo Neuroliiton lakiasiantuntija Anu Aalto meille asiakassuunnitelmasta.
Kokouksessa valitaan hallitukseen kolme varsinaista jäsentä erovuoroisten tilalle sekä kaksi varajäsentä erovuoroisten tilalle. Lisäksi valitaan kahden eroavan varajäsenen tilalle kaksi varajäsentä. Paikkoja on siis auki 3 + 4.
Hallituksessamme on oikein mukava toimia!

Jos aiot ehdottaa jäsentä hallitukseen, niin muistathan kysyä häneltä ensin luvan saada ehdottaa!

Tulehan mukaan vaikuttamaan! 💪😊

Neuroyhdistys / Minna

Will it be worth

VSSHP pitää yhteyttä potilaisiinsa puhelimitse, tekstiviestein ja sähköpostitse postin lakon aikana

envelope-3413142_960_720

VSSHP pitää yhteyttä potilaisiin posti- ja logistiikka-alan unionin PAU:n maanantaina 11.11.2019 alkavan lakon aikana puhelimitse, tekstiviesteillä ja sähköpostilla. Resursseja myös tarpeen tullen lisätään yksikössä.

Sairaanhoitopiirin ohjeiden mukaan erityisesti kiireelliset lähetteet käsitellään välittömästi niiden saavuttua. Puhelinsoitoilla varmistetaan, että potilaat saavat tiedon myös vähemmän kiireellisistä ajanvarauksista.

Johtajaylilääkäri Mikko Pietilä muistuttaa, että nyt kannattaa vastata puheluihin etenkin, mikäli odottaa yhteydenottoa Tyksistä tai muista sairaanhoitopiirin yksiköistä.

http://www.vsshp.fi/fi/sairaanhoitopiiri/media-tiedotteet-viestinta/tiedotteet/Sivut/sairaanhoitopiiri-on-varautunut-postin-tyotaisteluun.aspx?fbclid=IwAR01ZZV859EAhJSPS0WCnTjQMykE1zdXSv533ZfPFKEVjs9V9DNuGr-15ow

Neuroyhdistys / Satu